Katkarapusalaatti

katkarapusalaatti

 

Meillä erilaiset salaatit ovat parasta pikaruokaa kiireisen työpäivän jälkeen kun ei oikein ehdi eikä jaksa yhtään mitään ylimääräistä. Tämäkin salaatti syntyi aivan käden käänteessä jääkaapin antimista ja sillä pärjättiin aina iltapalaan asti.

Monesti kuulen asiakkailtani, että ruuan jälkeen ”on pakko saada jotain makeata”. Niin varmasti onkin jos syömäsi ruoka on aina yksitoikkoisen makuista. Olisi hyvä, että annoksestasi löytyisi aina kaikkia viidestä perusmausta. Siis jotain suolaista, makeata, hapanta sekä karvasta eli kitkerää. Viidenneksi perusmauksi lasketaan nykyään myös umami, jota saa luontaisesti paljon vaikkapa tomaatista, juustosta, lihasta, äyriäisistä. Äidinmaidossakin sitä on niin paljon, että vauvat jäävät siihen koukkuun😉.

Kun lautaseltasi löytyy näitä kaikkia makuja, olet ruokailun jälkeen luultavasti paljon tyytyväisempi ja kylläisempi eikä ”sitä jotain pientä makeaa” välttämättä kaipaa enää. Kannattaa kokeilla! Ja kun proteiinin määrä aterioillasi on riittävä, vähenee makeanhimo jo silläkin.

Tuntuu ihan hölmöltä pitää tällaisia salaatteja minkäänlaisina resepteinä, koska eihän tässä ole oikein edes mitään valmistamista. Sen kuin vain pilkkoo ainekset kippoon ja syö🙂.

Neljän-viiden hengen annokseen tarvitset:

  • 500g katkarapuja (Lidlissä on hyviä ja edullisia)
  • 1 iso ruukullinen romainesalaattia
  • 2 pientä avokadoa
  • 1 luomupäärynä
  • 1 punainen luomupaprika
  • 3 kevätsipulinvartta
  • Dijon-vinegretteä tai wasabikastiketta

Jos olet muistanut ottaa katkaravut sulamaan ajoissa niin hyvä. Jos et niin tyhjennä pussin sisältö lävikköön ja valuta haaleata vettä hanasta katkarapujen päälle niin, että sulavat. Revi kulhoon salaatinlehdet, kuori ja pilko päärynä, poista paprikasta siemenet ja kanta ja pilko käytettävä osa salaatin joukkoon. Silppua kevätsipulinvarret salaattiin. Halkaise avokadot, poista kivi ja viipaloi avokado veitsellä kuoressaan ja lusikoi kuutiot salaatin sekaan.

Annostele lautasille ja lusikoi haluamaasi salaatinkastiketta sekaan. Valmista noin viidessä minuutissa🙂. Jos kaipaat jotain leiväntapaista ruualle niin sulata pakastimestasi vaikkapa aiemmin tekemiäsi bataattirieskoja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: