Rakkausleivokset (raaka)

Rakkausleivokset

OMG, OMG, OMG siis OO ÄM GEE. Uskotteko kun sanon, että näihin leivoksiin on kiteytetty kaikki universumin rakkaus? Mikään maistamani raakasuklaa ei nyt kyllä pärjää tälle reseptille. Sorgen. Em seikkojen takia näitä ei voinut nimetä miksikään muuksi kuin Rakkausleivoksiksi. Kuva ei tee oikeutta tälle täydellisyydelle, kaikki rakkaus ei vain mahtunut kuvaan.

Idean näihin sain jostain jenkkiblogista, en yhtään muista mistä. Muistin reseptin noin suunnilleen ja modailin sitä sitten vähän. Ja voi hyvät ihmiset. Tehkää näitä, ette kadu. En aio antaa lapsille yhtään. Hah.

Leivosmuotteina käytin silikonisia IKEAn leivosvuokia. Annoksesta tulee viisi isohkoa leivosta. Kaloreita näissä on noin miljoona/leivos, but don’t worry, there’s no gluten!

Aikaa pitää investoida noin vartti + jäähdytysaika.

Pohja ja kansi (myöh. puhun massasta):

Sulata kookosöljy vesihauteessa. Jauha taatelit ja mantelit hienohkoksi massaksi tehosekoittimessa. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon kaakaojauhot, kookosöljy ja vanilja. Sekoita hyvin.

Valmista seuraavaksi täyte:

  • 2dl paksua kookosmaitoa (kylmää)
  • 2rkl raakakaakaojauhetta (jos et halua kovin suklaista niin vähemmän tätä)
  • 1-2rkl kookosöljyä
  • makeutukseksi steviaa, erytritolia, xylitolia tai juoksevaa hunajaa
  • 2rkl kookoshiutaleita

Kaada kookosmaito, kaakaojauhe, kookosöljy ja makeutus tehosekoittimeen ja anna koneen käydä hetki. Kaada seos lasikippoon ja laita pakastimeen jähmettymään siksi aikaa kun valmistat leivokset täyttämistä vaille.

Lusikoi ensiksi valmistamaasi massaa leivosvuokiin ja painele tiiviisti pohjalle ja reunoille ylös asti. Ota nyt vaahtomainen kookosmaito-suklaaseos pakastimesta ja sekoita kookoshiutaleet joukkoon. Täytä massalla vuoratut leivosvuuat vaahdolla. Lusikoi massaa vielä kanneksi. Nosta vuuat pakastimeen jähmettymään ainakin 30min ajaksi.

Kun leivokset ovat jähmettyneet riittävästi, ”kuori” silikoninen vuoka ympäriltä pois ja halutessasi leikkaa leivokset terävällä veitsellä useampaan osaan. Koristele kaakaonibseillä.

Tehosekoittimelta vaadittaneen hieman voimaa massan valmistamiseen. Oma Vitamixini palveli jälleen moitteettomasti. Mikäli intoudut tilaamaan samanlaista, muista 30€ alennukseen oikeuttava alekoodi tyttikoro.

Kokeile myös mulpereiden kanssa. Pure Love <3

Kokeile myös mulpereiden kanssa. Pure Love ❤

22 kommenttia artikkelissa “Rakkausleivokset (raaka)

  1. Onko ohjeessa kookosöljyä eikä kookosvoita,kun pitää sulattaa kookosöljy ?

    • Käytän resepteissä aina kylmäpuristettua kookosöljyä. Se on koostumukseltaan kiinteätä viileällä kelillä ja muuttuu juoksevaksi lämmetessään.

  2. Kiitos ohjeesta! Löysin reseptillesi CocoVi:n sivujen kautta, ja tänään näitä herkkuleivoksia testailin. En jaksanut hienontaa manteleita ja taateleita kovin hienoksi vaan jätin ne aika rouheiksi. Lopputulos oli kuitenkin aivan mieletön! Näitä täytyy ehdottomasti tehdä toistekin 🙂

  3. Meinaakko etta olis niinku pakko kokeilla reseptia??

    Jos kerran niin sanot, annan periksi tassa joku paiva. Vai just nyt…? – loytys aineksetkin kaapeista. Hmm… 🙂

    • Aina voi korvata :). Joku vähän vastaavanlainen kostea kuivahedelmä, kuten vaikka viikuna, tuoreehkot mulperit, rusinat yms 🙂

      • Ok, kiitti! En ole taateleita käyttänyt, eikä niitä tähän hätään sit ole 🙂

        Ostin justiin ensikertaa steviajauhetta enkä vielä hallitse sen käyttöä.. Osaisitko sanoa miten paljon eli vähän sitä tähän ohjeeseen voisi ajatella laitettavan? Jos ei pidä äkkimakeasta vaan sillai sopivasti makeasta.. En yhtään osaa ajatella, mikä määrä jo tekee jotain säväystä tai mikä määrä Steviaa voisi pilata ton kokoisen taikinaerän. Onko sulla jotain tuntumaa tähän?

      • Stevia on jauheena hieman hankala. Mielestäni jauhemaisessa steviassa on kitkerä sivumaku ja sitä on vaikeampi annostella kuin pipettipullossa olevaa steviaa.
        Laita aluksi jauhetta erittäin varovasti esim veitsenkärjellinen, sekoita todella hyvin ja maistele ennen kuin lisäät. Mutta siis määrissä puhutaan nyt pikkuhippusista, EI missään nimessä lusikallisista.
        Minä käytän yleensä tätä valmistetta: http://www.iherb.com/p/11070

  4. Tämä on kyllä hyvä resepti! 🙂 Tein ekalla kerralla tämän silikonivuokiin, mutta toisella kertaa laakeaan vuokaan, ja onnistuu niinkin 🙂 Miten säilytät näitä, jos ei jostakin syystä tule kaikkea syötyä kerralla? Pakastimessa vai jääkaapissa?

    • Kiva kun on onnistunut :). Pakastimessa oon säilyttänyt ja nostanut hyvissä ajoin sulamaan ennen syömistä 🙂

  5. No ei oikein minun makhuun ollu kuitekhaan, ei mulla kyllä vitamixiä ole, joten saatto johtua siittäki ettei niin raposesti onnistunheet :/

    • No voi harmi. Jos ei ole tottunut raakakaakaon makuun niin silloin nämä saattavat olla turhan voimakkaan makuisia 🙂

      • Minä käytin tummaa kaakaojauhetta raakakaakaojauheen sijaan, ja hyvää tuli 🙂 Ehkä vähän vähemmän sai laittaa tuota kaakaota kun on aika kitkerää.

  6. Herramunjee sentään että oli hyvää!! Tein ”avomalleina” eli suklaamössö kupiksi ja kökkäre täytettä sisään + kaakaonibseja pintaan. Taisinpa turauttaa täytteeseen hitusen minttua, kun sitä kasvaa puskatolkulla. Ehdottomasti kestosuosikkien listalle 🙂

  7. Kiitos tiedosta 🙂 Nyt on ainekset koossa, joten kutkuttaa kyllä kokeilla (vaikkakin mulla on vaan vaniljauutetta)

  8. Tein synttäritarjoilupöytään ja ensimmäiseksi syötiin nämä herkkuleivokset loppuun. Lisää on tehtävä ensi tilassa, vaativat vieraani! Kiitos herkullisesta ohjeesta!

  9. Nämä oli aivan ihania! Raaputin vaniljatangosta vaniljaa ja käytin tummaa kaakaojauhetta.Täyte oli tosi hyvää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: